MarenArt

• Valikko

• Menu    

Näyttelyn teemasta

Pohjolan karun kaunis luonto ja sille ominainen vähäinen ja kylmä valo ovat mielestäni osaltaan voimakkaasti muovanneet luonteenpiirteitämme ja tunteidemme säätelyä. Pitkä pimeä kausi on ihmisen psyykeelle raskasta ja luo raskasmielisyyttä mutta se on toisaalta pakottanut myös etsimään viihdykettä pitkille illoille myyttien ja tarinoiden muodossa. Lyhyen ja kylmän kasvukauden armoilla karuun maahan elantoa raivatessa ovat tietynlainen sisukkuus ja työn arvostaminen olleet selviytymisen kannalta välttämättömiä arvoja omaksua: Turha on ollut valittaa, naapurilla on yhtä vaikeaa.

Luonnon merkittävästä roolista kertovat muinaisaikamme tiiviisti luontoon liityvät uskomukset: Luonnonvoimat ovat henkilöityeet haltijoiksi ja jumaliksi, joita lepyteltiin ja palvottiin:

Mytologia-teoksissani kuvaan näitä olentoja; tässä näyttelyssä Ahtia, vedenneitoja, keijukaisia ja vuoren väkeä, jotka kaikki olivat läsnä muinaissuomalaisten arjessa aina kristinuskon vahvistumiseen saakka. 

Tämän päivän jäänteitä muinaismytologiasta on meidän kaikkien tuntema tonttu, joka siihen aikaan oli talon haltija, kotitonttu.

Keskiajassa -jolloin Suomi oli vieraan vallan alusmaana- minua kiehtovat sen roolit ja romantisointi, jotka ovat käsittämättömän kaukana senaikaisesta todellisuudesta: kuolemanvaara oli läsnä joka sekunti ja esimerkikisi naisen asema oli heikko ja alistettu syntyperästä riippumatta. Ehkä juuri siksi ihmiset tarvitsivatkin suuria unelmia ja ihanteita elämäänsä. Vanhat uskomukset ja uutena saapunut kristinusko vaikuttivat rintarinnan aiheuttaen tragedioita ja törmäyksiä.  Suomalaiset heimojohtajat ja sukujen päämiehet hallitsivat korpimaita kun taas linnoissa ja kaupungeissa valtaa pitivät porvarit ja pitkälti muualta tuleet, jatkuvia valtataisteluita käyvät aateliset. Näiden välillä sukkuloivat kauppamiehet, jotka kuljettivat tavaran lisäksi uutisia,     matkustajia   –ja unelmia- tässä harvaanasutussa maassa.

Sekä pitkä historiamme alistetussa asemassa että sisukas mutta raskas taistelumme itsenäisyydestä ovat uskomani mukaan vaikuttaneet myös suuresti suomalaiseen käyttäytymismalliin: Suomalaisten tunneilmaisu on pidättyväistä ja vähäeleistä: Jo leukaperien kiristyminen ja katseen laskeminen kertovat toiselle suomalaiselle riittävästi keskutelukumppanin mielentilasta. Suuria tunteita kyllä on, mutta suuret sanat jäävät helposti sanomatta. Ihminen sekä ilmaisee, että tulkitsee suurelta osin non-verbaalisesti:

Hand-can-do –sarjassa  kuvaan ihmisen moninaisuutta käyttäen ainoastaan kehomme yhtä osaa, kättä.

Myös suomalaisten suhtautuminen lapsiin on mielestäni pidättyväistä ja rohkaisee lapsia tunteiden voimakkaaseen säätelyyn. Tutkimusten mukaan empatiaa opitaan lapsuudessa saamalla sitä osakseen: tunteiden säätelyn ollessa voimakasta puoleen ja toiseen jää empatia helposti antamatta ja saamatta:
On tärkeämpää käyttäytyä hyvin, kuin saada huomiota osakseen ja on sisukasta, jos ei valita turhista.